#Katanjanyytinaamujumpat
Meidän ensimmäinen suurleiri on nyt ohitse (Tai no, oli jo kauan sitten..) Meillä oli ihan superhyperhuippua, kaikki leiriläiset ja ohjukset oli ihan mahtavia! En olisi millään halunnut lähteä kotiin.. Kerron joka päivästä erikseen, ja tekstiä ja kuvia on paljon.. :D Joten varautukaa kilometripostaukseen!
S U N N U N T A I
Lähdettiin aamulla kahdeksan aikoihin ajelemaan kohti Virtoja, Jennin ja Milan kyydissä. Koirat matkusti oikein nätisti reilun kolmentunnin matkan. Matka meni suht. nopeaan, ei millään olisi jaksanut odottaa leirille pääsyä. Perille päästyämme oli paikalla jo paljon ihmisiä koiriensa kanssa. Käytiin ilmoittautumassa ja saatiin tietää mökkimme, joka oli K. Siellä oli vielä siivous hiukan kesken, joten vähän odoteltiin. Meidän huone oli alakerrassa, joka oli ihan todella pieni. Saatiin häkit kuitenkin ovelasti juuri sänkyjen väliin, mutta muuten ei kyllä ollut oikein tilaa. Pian huone olikin sen näköinen että siellä oltaisiin kauemmin sotkemassa oltu :D
Heti alkuun meillä oli ruokailu, jonka jälkeen kerrottiin sääntöjä ja kierreltiin leirialue. Ekana päivänä ei kauheasti erikoisempaa, esiteltiin lajeja joita treenataan (nopeus, nenä, beauty, temppu, tottis) sekä tutustuttiin toisiimme, syömistä unohtamatta. Illalla oli iltaohjelma, aina illan kohokohta! Oli ihan huippua ohjelmaa taas keksitty. Illalla ohjukset (Kata ja Nyyti) kiersivät kaikki huoneet, ja nukkumaanmeno vähän venyi (niinkuin joka ilta), hups.
M A A N A N T A I
Aamu alkoi aamujumpalla Tuiskun tahtiin. Sen jälkeen koirille ruuat, ja koirankierrokselle, jossa oli erilaisia koiriin liittyviä kysymyksiä joihin sitten vastailtiin. Se kierrettiin Jennin ja Milan kanssa. Oli aivan tosi helppoja kysymyksiä. Aamupalalle, ja sitten pian alkoivatkin koulutukset.
Ensimmäisenä meidän ryhmällä oli nopeus. Tehtiin agilityä, tai no, putkea ja sinne irtoamista. Jakauduttiin kahteen ryhmään, me kuuluttiin kokeneempiin. Elmo irtosi tosi kivasti, eikä ottanut häiriötä reunalla olevista koirista! Tehtiin eri kulmista, yhdessä vaiheessa meinasi keskittyminen vähän herpaantua.
Agilityn jälkeen vuorossa oli beauty, eli näyttelyjuttuja. Jakauduttiin taas kahteen ryhmään, oltiin taas kokeneemmissa. Mentiin juoksujärjestykseen, ja seisoteltiin. Elmolla ei meinannut keskittyminen enää riittää, kun oli niin kuuma. Yhdessä kerran ympäri, ja sitten yksilöihin. Seisoteltiin, ja kerran ympäri. Elmo teki ihan kivasti. Saatiin palautetta, muuten hyvin, mutta heilutan oikeaa kättä jotenkin kummallisesti. Mentiin uudestaan ympäri, ja silloin käsi oli hyvä :D Harmi vaan tuo, kun oli niin kuuma niin koirat ei oikein jaksaneet.
Aamupäivän koulutusten jälkeen käytiin syömässä. Sen jälkeen oli tarkoitus olla luento ulkona, mutta alkoi sataa joten se olikin sisällä. Aiheena koiran hampaiden huolto. Oli ihan mielenkiintoinen, muutaman uuden asian opin sieltä. Luennon jälkeen jatkettiin koulutuksilla, enää ei onneksi paljoa satanut. Meillä oli vuorossa temppu, jossa aiheena koiran leikittäminen. Elmoahan ei lelut juurikaan kiinnosta, erityisesti häiriössä ei leiki ollenkaan.
Seuraavana oli tottis. Tehtiin kontaktin ottamista, sivulletuloa ja pari seuraamisjuttua. Elmo teki muuten tosi kivasti, mutta se seuraaminen. En tiedä nyt yhtään että mitä sille pitäisi yrittää tehdä, ehdotuksia? Se siis lahnailee perässä ja kunnon kontakti puuttuu..
Viimeisenä meillä oli nenä, jossa tehtiin namietsintää. Oli 5 muovimukia, joissa yhdessä oli piilotettuna herkkuja. Piti etsiä se oikea. Lopuksi otettiin vielä niin, että koira rupeaa ilmaisemaan oikeaa purkkia. Käytin Elmolla tassulla purkin tökkäämistä, joka sillä tuli jo heti ensimmäisenä. Nämä nenähommat on se Elmon juttu! Samaa ollaan kotonakin jatkettu.
Taas käytiin syömässä, jonka jälkeen oli hieman yhteistä ohjelmaa. Käytiin meidän ryhmän kanssa lenkillä tuolla metsässä, pääsi koiratkin vähän pidemmälle lenkille. Lenkin jälkeen alkoi iltaohjelma, jossa tuli taas naurettua, ja paljon. Koirankierrokselta voitettiin, kaikki 10 oikein. Elmolle ruokaa, jeee! Iltaohjelman jälkeen ohjaajakierros, ja nukkumaan.
T I I S T A I
Aamu alkoi taas tuttuun tapaan aamujumpalla, aamupalalla sekä koirankierroksella. Oli muuten vaikeammat kysymykset nyt :D Niiden jälkeen alkoi koulutukset, mutta meillä oli kuitenkin tauko ensimmäisen koulutuksen aikana. Tauko pidettiin, koska koirat olivat todella väsyneitä maanantaista. Ihan hyvä sinänsä, harmi vain että tauko oli juuri näyttelytreenien aikaan. Tauon aikana käytiin punomassa narulelut, jolla Elmokin on suostunut jopa leikkimään!
Ensimmäisenä meillä oli temppu, jossa jakauduttiin kahteen ryhmään. Toisessa tehtiin koskemista ja kurrea, toisessa pyörimistä ja peruuttamista. Kaikki muut Elmo jo osaa, paitsi peruuttaminen on treenin alla vielä. Opetan sitä kuitenkin eri tavalla (kapea kuja jossa tarjoaa itse) joten ei tehty sitä.
Tempun jälkeen oli lounas, ja hieman vapaata. Sen jälkeen vuorossa olikin ohjuspiilo, jossa etsittiin siis ohjaajia, ja saatiin pisteitä sen mukaan, monensiako löytäjiä oltiin. Meidän ryhmällä meni oikein kivasti.
Sitten taas koulutuksien vuoro, me suunnattiin tottikseen. Tehtiin maahanmenoa sekä luoksetuloa. Elmolla oli kerrankin fiilistä, kun oli viileää. Sitten rupesikin satamaan ihan kunnolla, ukkonenkin kuului kauempaa. Lähdettiin kävelemään metsään, jossa oli nenä- koulutus ja tälläkertaa aiheena haku! Koira liinaan, ja omistaja juoksi metsään piiloon ja kutsui koiraa. Elmo lähti kuin raketti, ja löysi heti luokse. Toisen kerran tehtiin niin, että kouluttaja meni piiloon, ja itse lähetettiin koira. Elmo lähti ihan samalla vauhdilla, ja juoksi suoraan kouluttajan luo. Harmi ettei ehditty ottaa enempää tuota, oli ihan todella kivaa, ja koirakin tykkäsi!
Sen jälkeen oli vuorossa nopeus, jossa ei ollutkaan aksaa vaan viehejuttuja. Elmoa ei viehe kiinnostanut yhtään, mamman perään juostiin. Kovaa se kyllä tuli :D
Koulutusten jälkeen mentiin viemään läpimärät koirat mökkeihin sekä itse syömään. Loppuilta tehtiinkin aikalailla samoja juttuja kuin edellisenä iltanakin. Treenailtiin hieman näyttelyjuttuja itsenäisesti, sekä ilmoittauduttiin keskiviikon leirimätsäriin!
K E S K I V I I K K O
Aamu alkoi kuten ennenkin, aamujumppa, aamupala sekä koirankierros. Koulutukset alkoi tempulla, jossa oli muutamaa rallykylttiä, pullojen kaatamista sekä tötsien kiertämistä. Rallyjutut ja kiertäminen meni hyvin, keilaamisessa on vielä harjoittelemista. Sen jälkeen tauko sekä ruoka, tottis jäi silloin pois.
Lounaan jälkeen jatkettiin nenällä, jossa tehtiin namiruutua. Elmo teki tosi kivasti, ja nopeasti löysi kaikki. Nenän jälkeen oli agility, jossa tehtiin pientä rataa. Hyppyjä ja putki, sekä pari takaakiertoa. Herralta meinasi korvat hävitä, mutta sitten teki hyvin kun ne korvat löytyi :D
Päivän viimeisenä koulutuksena oli beauty, jee! Tehtiin vain yksilöarvostelu. Seisotus, kolmio ja seisotus. Muuten meni hyvin, mutta lopussa kun seisotin vapaasti, niin oli aivan järkyttävän näköistä kun koiraa ei vaan kiinnostanut seista :D Tehtiin vielä kasvattajaluokkaa. Yhdessä edestakaisin ja seisotus. Meillä meni ihan hyvin.
Koulutusten jälkeen meillä oli luento homekoirista, ja ruoka. Sitten alkoikin leirimätsäri! Tuomarina oli Anna Mäkinen. Heti aluksi oli isot urokset, ja me oltiin vielä ekassa parissa. Meidän parina oli flätti meidän mökkiryhmästä, josta Elmo ei tykännyt yhtään. Ei kuitenkaan ruvennut kehässä pöhisemään. Seisoskeltiin, ja mentiin yhdessä ympäri. Sitten tuomari kävi kopeloimassa, ja edestakaisin. Seisoskeltiin vielä, ja meille valkoinen nauha. Mietittiin kauan, että kumpi oli parempi, ja tultiin siihen tuloskeen että valkoinen. Kuitenkin tuomari lopussa rupesi antamaan nauhoja aivan sekaisin, joten se jää nyt mysteeriksi että kumpi oli parempi.
Valkoisten kehässä kolme sijoitettiin ja mehän kuuluttiin niihin! Kolmas meni, ja toinen sija tulikin meille! Jee! Elmo käyttäytyi ihan superhyvin, pari koiraa pörisi takana mutta herraa ei kiinnostanut yhtään ♥
Iltaohjelmassa jaettiin koirankierroksen palkinnot, meille 9/10, sekä voitettiin. Oli taas kaikkea ihan liian hauskaa, nauru kyllä kuului. Iltaohjelman jälkeen pidettiin vähän vielä junnutreenejä, lähinnä siis testailtiin muiden koiria. Tulikin muutama uusi rotukokemus! Nukkumaanmeno hiukan viivästyi, mutta selvittiin me sinnekkin joskus :D
T O R S T A I
Ja niin se sitten koitti. Viimeinen leiriaamu. Aloiteltiin päivä taas aamujumpalla Tuiskun tahtiin, samalla millä ensimmäinenkin aamu. Aamupalan ja koirankierroksen jälkeen meillä oli esineruutua, jokaisesta mökkiryhmästä kaksi meni etsimään tavaroita silmät sidottuina, ja muut ohjeistivat minne pitäisi mennä. Meiltä mentiin minä ja Sanne. Meillä meni yhteen suklaapatukkaan asti hyvin, kukaan ei edes nähnyt koko suklaata :D
Sitten vielä siivoiltiin ja pakkailtiin loput tavarat. Loppushowssa jaettiin erilaisia palkintoja, me ei mitään saatu. Käytiin syömässä, jonka jälkeen odoteltiin kyytejä. Käytiin "kirjautumassa ulos", ja saatiin isot kassilliset herkkuja koirille. Noilla mennään varmaan seuraava vuosi :D Herkkuja ei voi olla ikinä liikaa! Pakkauduttiin autoon, ja matka kohti kotia alkoi. Käytiin matkalla Vip Storessa, josta saatiin ilmaisherkut. Pysähdyttiin myös uittamaan koirat, tosin Mila ei uinut. Elmo oli ihan fiiliksissä pomppimassa järvessä. Lyhyt hihna vaan hankaloitti uintia :D
Kiitos aivan mahtaville huonekavereille ja muille mökkiläisille, aivan mahtaville ohjaajille ja kaikille leirillä meidän kanssa olleille! ♥ Ensi vuonna aivan varmasti uudestaan!
Pisteet sille joka luki koko postauksen tänne asti!
Huone oli näin siisti vain lähtöpäivänä, kun oltiin pakattu :D |
M A A N A N T A I
Aamu alkoi aamujumpalla Tuiskun tahtiin. Sen jälkeen koirille ruuat, ja koirankierrokselle, jossa oli erilaisia koiriin liittyviä kysymyksiä joihin sitten vastailtiin. Se kierrettiin Jennin ja Milan kanssa. Oli aivan tosi helppoja kysymyksiä. Aamupalalle, ja sitten pian alkoivatkin koulutukset.
Ensimmäisenä meidän ryhmällä oli nopeus. Tehtiin agilityä, tai no, putkea ja sinne irtoamista. Jakauduttiin kahteen ryhmään, me kuuluttiin kokeneempiin. Elmo irtosi tosi kivasti, eikä ottanut häiriötä reunalla olevista koirista! Tehtiin eri kulmista, yhdessä vaiheessa meinasi keskittyminen vähän herpaantua.
Agilityn jälkeen vuorossa oli beauty, eli näyttelyjuttuja. Jakauduttiin taas kahteen ryhmään, oltiin taas kokeneemmissa. Mentiin juoksujärjestykseen, ja seisoteltiin. Elmolla ei meinannut keskittyminen enää riittää, kun oli niin kuuma. Yhdessä kerran ympäri, ja sitten yksilöihin. Seisoteltiin, ja kerran ympäri. Elmo teki ihan kivasti. Saatiin palautetta, muuten hyvin, mutta heilutan oikeaa kättä jotenkin kummallisesti. Mentiin uudestaan ympäri, ja silloin käsi oli hyvä :D Harmi vaan tuo, kun oli niin kuuma niin koirat ei oikein jaksaneet.
Aamupäivän koulutusten jälkeen käytiin syömässä. Sen jälkeen oli tarkoitus olla luento ulkona, mutta alkoi sataa joten se olikin sisällä. Aiheena koiran hampaiden huolto. Oli ihan mielenkiintoinen, muutaman uuden asian opin sieltä. Luennon jälkeen jatkettiin koulutuksilla, enää ei onneksi paljoa satanut. Meillä oli vuorossa temppu, jossa aiheena koiran leikittäminen. Elmoahan ei lelut juurikaan kiinnosta, erityisesti häiriössä ei leiki ollenkaan.
Seuraavana oli tottis. Tehtiin kontaktin ottamista, sivulletuloa ja pari seuraamisjuttua. Elmo teki muuten tosi kivasti, mutta se seuraaminen. En tiedä nyt yhtään että mitä sille pitäisi yrittää tehdä, ehdotuksia? Se siis lahnailee perässä ja kunnon kontakti puuttuu..
Viimeisenä meillä oli nenä, jossa tehtiin namietsintää. Oli 5 muovimukia, joissa yhdessä oli piilotettuna herkkuja. Piti etsiä se oikea. Lopuksi otettiin vielä niin, että koira rupeaa ilmaisemaan oikeaa purkkia. Käytin Elmolla tassulla purkin tökkäämistä, joka sillä tuli jo heti ensimmäisenä. Nämä nenähommat on se Elmon juttu! Samaa ollaan kotonakin jatkettu.
Taas käytiin syömässä, jonka jälkeen oli hieman yhteistä ohjelmaa. Käytiin meidän ryhmän kanssa lenkillä tuolla metsässä, pääsi koiratkin vähän pidemmälle lenkille. Lenkin jälkeen alkoi iltaohjelma, jossa tuli taas naurettua, ja paljon. Koirankierrokselta voitettiin, kaikki 10 oikein. Elmolle ruokaa, jeee! Iltaohjelman jälkeen ohjaajakierros, ja nukkumaan.
T I I S T A I
Aamu alkoi taas tuttuun tapaan aamujumpalla, aamupalalla sekä koirankierroksella. Oli muuten vaikeammat kysymykset nyt :D Niiden jälkeen alkoi koulutukset, mutta meillä oli kuitenkin tauko ensimmäisen koulutuksen aikana. Tauko pidettiin, koska koirat olivat todella väsyneitä maanantaista. Ihan hyvä sinänsä, harmi vain että tauko oli juuri näyttelytreenien aikaan. Tauon aikana käytiin punomassa narulelut, jolla Elmokin on suostunut jopa leikkimään!
Mila, Elmo & Justi |
Ryhmärämä, suurin osa meidän mökkiläisistä |
Tempun jälkeen oli lounas, ja hieman vapaata. Sen jälkeen vuorossa olikin ohjuspiilo, jossa etsittiin siis ohjaajia, ja saatiin pisteitä sen mukaan, monensiako löytäjiä oltiin. Meidän ryhmällä meni oikein kivasti.
Sitten taas koulutuksien vuoro, me suunnattiin tottikseen. Tehtiin maahanmenoa sekä luoksetuloa. Elmolla oli kerrankin fiilistä, kun oli viileää. Sitten rupesikin satamaan ihan kunnolla, ukkonenkin kuului kauempaa. Lähdettiin kävelemään metsään, jossa oli nenä- koulutus ja tälläkertaa aiheena haku! Koira liinaan, ja omistaja juoksi metsään piiloon ja kutsui koiraa. Elmo lähti kuin raketti, ja löysi heti luokse. Toisen kerran tehtiin niin, että kouluttaja meni piiloon, ja itse lähetettiin koira. Elmo lähti ihan samalla vauhdilla, ja juoksi suoraan kouluttajan luo. Harmi ettei ehditty ottaa enempää tuota, oli ihan todella kivaa, ja koirakin tykkäsi!
Sen jälkeen oli vuorossa nopeus, jossa ei ollutkaan aksaa vaan viehejuttuja. Elmoa ei viehe kiinnostanut yhtään, mamman perään juostiin. Kovaa se kyllä tuli :D
Koulutusten jälkeen mentiin viemään läpimärät koirat mökkeihin sekä itse syömään. Loppuilta tehtiinkin aikalailla samoja juttuja kuin edellisenä iltanakin. Treenailtiin hieman näyttelyjuttuja itsenäisesti, sekä ilmoittauduttiin keskiviikon leirimätsäriin!
K E S K I V I I K K O
Aamu alkoi kuten ennenkin, aamujumppa, aamupala sekä koirankierros. Koulutukset alkoi tempulla, jossa oli muutamaa rallykylttiä, pullojen kaatamista sekä tötsien kiertämistä. Rallyjutut ja kiertäminen meni hyvin, keilaamisessa on vielä harjoittelemista. Sen jälkeen tauko sekä ruoka, tottis jäi silloin pois.
Lounaan jälkeen jatkettiin nenällä, jossa tehtiin namiruutua. Elmo teki tosi kivasti, ja nopeasti löysi kaikki. Nenän jälkeen oli agility, jossa tehtiin pientä rataa. Hyppyjä ja putki, sekä pari takaakiertoa. Herralta meinasi korvat hävitä, mutta sitten teki hyvin kun ne korvat löytyi :D
Päivän viimeisenä koulutuksena oli beauty, jee! Tehtiin vain yksilöarvostelu. Seisotus, kolmio ja seisotus. Muuten meni hyvin, mutta lopussa kun seisotin vapaasti, niin oli aivan järkyttävän näköistä kun koiraa ei vaan kiinnostanut seista :D Tehtiin vielä kasvattajaluokkaa. Yhdessä edestakaisin ja seisotus. Meillä meni ihan hyvin.
Koulutusten jälkeen meillä oli luento homekoirista, ja ruoka. Sitten alkoikin leirimätsäri! Tuomarina oli Anna Mäkinen. Heti aluksi oli isot urokset, ja me oltiin vielä ekassa parissa. Meidän parina oli flätti meidän mökkiryhmästä, josta Elmo ei tykännyt yhtään. Ei kuitenkaan ruvennut kehässä pöhisemään. Seisoskeltiin, ja mentiin yhdessä ympäri. Sitten tuomari kävi kopeloimassa, ja edestakaisin. Seisoskeltiin vielä, ja meille valkoinen nauha. Mietittiin kauan, että kumpi oli parempi, ja tultiin siihen tuloskeen että valkoinen. Kuitenkin tuomari lopussa rupesi antamaan nauhoja aivan sekaisin, joten se jää nyt mysteeriksi että kumpi oli parempi.
Valkoisten kehässä kolme sijoitettiin ja mehän kuuluttiin niihin! Kolmas meni, ja toinen sija tulikin meille! Jee! Elmo käyttäytyi ihan superhyvin, pari koiraa pörisi takana mutta herraa ei kiinnostanut yhtään ♥
Iltaohjelmassa jaettiin koirankierroksen palkinnot, meille 9/10, sekä voitettiin. Oli taas kaikkea ihan liian hauskaa, nauru kyllä kuului. Iltaohjelman jälkeen pidettiin vähän vielä junnutreenejä, lähinnä siis testailtiin muiden koiria. Tulikin muutama uusi rotukokemus! Nukkumaanmeno hiukan viivästyi, mutta selvittiin me sinnekkin joskus :D
Australianpaimenkoira Alma |
Ihan huikeanmahtavanihana portugeesi Justi ♥ |
Mila ♥ |
Kauheen etupainonen tässä kuvassa, ei nyt edusta :D |
Flätti Nemo ♥ Kaunis hihna huomaattehan! |
Aivan ylisöpö cockeri Vilma! ♥ |
Stabyhoun Yedi, jota ei silloin hirveemmin kiinnostanut. Keinuheppa :D Kuitenkin aivan ihana herra ♥ |
Ja niin se sitten koitti. Viimeinen leiriaamu. Aloiteltiin päivä taas aamujumpalla Tuiskun tahtiin, samalla millä ensimmäinenkin aamu. Aamupalan ja koirankierroksen jälkeen meillä oli esineruutua, jokaisesta mökkiryhmästä kaksi meni etsimään tavaroita silmät sidottuina, ja muut ohjeistivat minne pitäisi mennä. Meiltä mentiin minä ja Sanne. Meillä meni yhteen suklaapatukkaan asti hyvin, kukaan ei edes nähnyt koko suklaata :D
Sitten vielä siivoiltiin ja pakkailtiin loput tavarat. Loppushowssa jaettiin erilaisia palkintoja, me ei mitään saatu. Käytiin syömässä, jonka jälkeen odoteltiin kyytejä. Käytiin "kirjautumassa ulos", ja saatiin isot kassilliset herkkuja koirille. Noilla mennään varmaan seuraava vuosi :D Herkkuja ei voi olla ikinä liikaa! Pakkauduttiin autoon, ja matka kohti kotia alkoi. Käytiin matkalla Vip Storessa, josta saatiin ilmaisherkut. Pysähdyttiin myös uittamaan koirat, tosin Mila ei uinut. Elmo oli ihan fiiliksissä pomppimassa järvessä. Lyhyt hihna vaan hankaloitti uintia :D
Kiitos aivan mahtaville huonekavereille ja muille mökkiläisille, aivan mahtaville ohjaajille ja kaikille leirillä meidän kanssa olleille! ♥ Ensi vuonna aivan varmasti uudestaan!
Pisteet sille joka luki koko postauksen tänne asti!
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan:,D Ja voi vitsi kuin kivq toi banneri.
VastaaPoista