lauantai 26. syyskuuta 2015

Hiljaiseloa

Vihdoin saan aikaiseksi kirjoitella jotain.. On ollut nyt tosi paljon kiireitä, enkä ole sitten millään jaksanut kirjoitella. Jospa sitä nyt aktivoituisi.. 

Ollaan me jotain tehtykin. Kesän näyttelyt loppuikin tuossa kuukausi sitten, niistä on postausta tulossa, kunhan vaan saan valmiiksi :D Niiden jälkeen muuten lähti karvatkin Elmolta! Käytiin kesän alussa myös kennelliiton suurleirillä, jonka postauksen olen unohtanut julkaista.. Se tulee tässä lähiaikoina, jospa vaikka tänään! Rallytokoiltu ollaan paljon, päästiin mukavaan treeniryhmäänkin nyt, ollaan ehkäjopa edistyttykin. 

Kahdissa kisoissa käytiin, 8.8 sekä 5.9, molemmat täällä Kuopiossa. 8.8 Oli siis meidän toiset kisat ikinä, tuloksena 98p! 5.9 Olikin sitten luokkanousumahdollisuus, ja sieltähän se tulikin, hienosti 99pisteellä! Jäätiin ajalla sijoituksissa neljänsiksi, mutta oon kyllä tyytyväinen. Alemmat kaksi kuvaa (c) Iiris Härkänen.


Siellä se nyt on!
Nyt ollaan ilmoittauduttu Pieksämäen kisoihin 18.10, sekä Jyväskylään ollaan varmaankin lähdössä loka- ja marraskuun vaihteessa. 


Näyttelyjutut on Elmon osalta nyt tauolla, mut ollaan vähän joskus treenailtu ihan huvin vuoksi niitäkin. Kyllä se Jyväskylään tulee mukaan, ja jos sitten ensi keväänä kierreltäisiin taas rotukehiä.

Meillä on muuten uusi banneri, kiitos Nannalle! Ulkoasu pääsee remonttiin myöskin lähipäivinä.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia <3 Taisit joskus kysyä siitä treffauksesta blogissani, en tiiä näitkö vastauksen mutta jos haluut vielä käydä treffaamassa koirien kanssa niin mulle voi laittaa s-postia ea.marjokorpi@gmail.com :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Joo niin kyselin, enpäs huomannut. Laittelen viestiä pian! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!