keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Jyväskylä KV ja Messari!

Jyväskylä KV 21-22.11
Perjantaina koulun jälkeen lähdettiin Elmon kanssa junalla kohti Jyväskylää, näyttelyn pariin. Elmo käyttäytyi junassa ihan huipusti, paljon paremmin mitä odotin!
Majoituttiin koko vklp kaverillani Tualla, ja oli kyllä ihan mahtavaa. Koiria oli yhteensä 7, muutama portugeesi, pari sprinkkua ja Elmo. Elmo tykkäsi kaikista muista, Maurin kanssa ei edes kokeiltu. Asuttiin alakerrassa niin molemmat sai olla suht. vapaasti. Illalla kuvailtiin koiria ja käytiin vähän pidempi lenkki ennen nukkumaanmenoa.
Kaikki Jyväskylän kuvat (c) Tua Paassilta, ellei toisin mainita!

Hurtta junassa!
Lauantaiaamuna lähdettiin jo aikaisiin kohti näyttelypaikkaa. Kisakoirana toimi suomenajokoira Niko. Junnujen alkaessa Nikolla oli jo pitkä päivä takana, joten jaksaminen ei ollut ihan sitä parasta. Tuomarina oli Angela Cavill, Iso-Britanniasta. Mukava tuomari, joka puhui suomea, joskin hieman epäselvää sellaista. Yksilöliikkeinä kolmio ja edestakaisin, Niko oli vähän perässävedettävällä päällä. Seisoi tosi kivasti. Sitten kiitos, ja odottelemaan yksilöiden loppua. Elmo kisasi kaverini Senjan kanssa. Heillä meni oikein kivasti, Elmo oli tosi hienosti!

Kun kaikki oli käynyt, mentiin yhdessä kehään. Voin sanoa että oli muuten ahdasta.. Melkein 50 handleria tungettuna suht. pieneen kehään yhtäaikaa. Siinä sitten ihan päällekkäin oltiin.. Tuomari kutsui n. 17 handleria jatkoon, me kuuluttiin niihin! Senja ja Elmo ei päässeet, arvostelussa kuitenkin kaikki hienosti eriä. Sitten kaikille jatkoonpäässeille tuomari teetti T- kirjaimen väärinpäin. En kyllä yhtään tykkää näistä ylimääräisitä koukerokirjaimista..

Tuomari sijoitti viisi, ja me ei enää sijoituttu, joka oli ihan odotettua tuolla suorituksella. Parannettavaa jäi kyllä, mutta ensikerralla sitten paremmin! Illalla kuvailtiin taas koiria.


Arvostelu näytti tältä:
Liikkeet ryhmässä: ERI
Yksittäisliikkeet: ERI
Seisottaminen: ERI
Hampaiden tai purennan näyttäminen: ERI
Yhteistyö koiran kanssa: ERI
Rodunomaisen esittämistavan tunteminen: ERI
Yleisvaikutelma: ERI

Portugeesi Eini
Englanninspringerspanieli Dani
Enkkusprinkku Karkki
Portugeesi Justi
Sunnuntaina lähdettiin jo aikaisiin aamusta kohti näyttelypaikkaa. Junnut alkoi yhdeksältä, mulla ei ollut siinä aamusta vielä mitään. Kisasin nuoren, 15kk ikäisen kääpiösnautseri Super Play's Unique charmer "Unton" kanssa. Unto oli ihan mahtava pakkaus! Haastetta ainakin riitti, sillä virtaa oli vaikka muille jakaa. Elmo päätyi myös kisaamaan taas Senjan kanssa. Heidän suoritus meni hyvin, mutta jatkoon eivät taas päässeet. Arvostelussakin taisi kaikki olla eriä! :)
(c) Nanna Salmela, kiitos!

Sunnuntain osarituomarina toimi Maija Kärki. Hän oli oikein mukava, pidin kovasti! Yksilöissä kolmio sekä vapaa seisotus. Ne meni tosi kivasti. Kun kaikki oli käynyt, seisotettiin koirat ja tuomari otti muutaman jatkoon. Me päästiin! Kun kaikki ryhmät oli käynyt, otettiin kaikki jatkoonpäässeet kehään. Tuomari tiputteli junnuja pois meidän ympäriltä, ja kun oli enää 10- parasta jäljellä vaihdatti koirat. Sain vaihdossa belgianpaimenkoiran, tervun. Se oli tosi paljon omistajansa perään, ja vaihtokoiran kanssa ei sitten mennyt ihan niinkuin olisi voinut.

(c) Nanna Salmela
Ei enää sijoituttu ihan oletetusti, sillä vaihtokoiran kanssa ei mennyt niin hyvin. Muuten olin suoritukseen todella tyytyväinen!

Arvostelu näytti taaskin tältä:
Liikkeet ryhmässä: ERI
Yksittäisliikkeet: ERI
Seisottaminen: ERI
Hampaiden tai purennan näyttäminen: ERI
Yhteistyö koiran kanssa: ERI
Rodunomaisen esittämistavan tunteminen: ERI
Yleisvaikutelma: ERI
Tuomarin kommentit: Eleetön mutta iloinen pari.

Tykkäsin niin kovasti olla Unton kanssa kehässä! Varmasti kehäillään yhdessä uudelleenkin :)
Elmon kanssa sitten junalla kotia, ja voi että kun herra käyttäytyi taas hienosti! Saa olla taas ylpeä! Treenailtiin muutamien koirien kanssa vielä kehien jälkeen.
Suomenajokoira Moona
Chihuahua Demi
Enkkusprinkku Ralph
Demi
Kääpiövillakoira Gina. Keskittynyt handleri.. :D
 Kiitos kaikille ihanasta viikonlopusta, erityisesti Tua ♥♥

Messari 5-6.12
Perjantaina lähdin bussilla kohti helsinkiä, vuoden suurinpaan koiratapahtumaan eli siis messariin! Yövyin kaverillani Idalla, kiitos vielä!

Lauantaina nukuttiin vähän pommiin, mutta ehdittiin onneksi hyvin paikalle. Moikkailin tutut, ja pian sain jo hakea kisakoirani ovelta sisään. Kisakaverina toimi aivan mahtava faaraokoira Onnentuojan Aavatuuli "Aava". Ehdittiin hyvin treenata ennen kehää. Toisessa ryhmässä vanhemmista mentiin kehään. Seisoteltiin koirat, ja yhdessä ympäri. Sitten kaikki yksilöihin, me toisina. Tuomari kysyi ikää ja hampaita. Sitten kolmio ja edestakaisin. Suoritus meni aivan superhyvin, olin todella tyytyväinen!


(c) Nanna Salmela

(c) Nanna Salmela
Kun kaikki oli käynyt, tuomari juoksutti vielä pari kertaa ympäri. Sitten muutama jatkoon, ja me kuuluttiin niihin! Yhteensä kaikista ryhmistä jatkoon pääsi n. 30 kisaajaa. Kaikkien ryhmien jälkeen jatkoonpäässeet menivät kehään. Seisoteltiin koiria, ja tuomari poimi jatkoonpääsijöitä. Meitä hän ei ensin ottanut, ja lähdin jo hakemaan arvostelua. Sitten tuomari huomasikin meidät, ja otti vielä jatkoon. Sanoi, että unohti ottaa meidät :D

(c) Nanna Salmela
Samankokoisten koirien kanssa yhdessä ympäri, ja tuomari otti vielä kahdeksan parasta jatkoon. Me kuuluttiin vieläkin!! Oli kyllä aika huikea fiilis! Sitten yksitellen edestakaisin ja seisotus. Meillä meni muuten ihan hyvin, mutta seisotuksessa etujalat oli vähän huonosti, enkä niitä ruvennut enää säätämään, sillä Aava herkästi liikkui kokonaan. Tuomari valitsi vielä viisi sijoittujaa, ja me ei enää kuuluttu niihin. Aika huikeasti kyllä silti, 8- parhaan joukkoon 68 huikean taitavasta junnusta! Monia supertaitavia jäi taakse!


Arvostelu:
Liikkeet ryhmässä: ERI
Yksittäisliikkeet: ERI
Seisottaminen: ERI
Hampaiden tai purennan näyttäminen: ERI
Yhteistyö koiran kanssa: ERI
Rodunomaisen esittämistavan tunteminen: ERI
Yleisvaikutelma: ERI
Tuomarin kommentit: Handler makes the dog look fantastic! Great couple!

Tuomari Marina Scott oli ihan huikean mukava! Puhui paljon, kertoi mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jutusteli vielä kun käytiin lisää palautetta kysymässä. Todennäköisesti mukavin kenen kehässä olen ollut, kehässä ilmapiirikin oli ihanan "rento", ei sellainen kovin jännittynyt :)

Kävin treenaamassa belgi Nemon kanssa, joka minun piti esittää mutta en sitten esittänytkään. Käytiin syömässä, ja heti mentiin isolle kehälle katsomaan osarin finaalia. Todella taitavia handlereita sijoittui, ja kiljua taas sai. Onnea kaikille sijoittujille! Katsottiin ryhmät loppuun, ja lähdettiin takaisin Idalle. Ilta meni taas hieman pitkäksi..
Gronttu Nemo
Sunnuntaina aamulla TAAS nukuttiin hieman pommiin.. :D Ehdittiin kuitenkin hyvin paikalle. Päivästä ei pitänyt tulla kiireinen, mutta tuli kuitenkin. Pari koiraa piti olla esitettävänä, mutta molemmat peruivat. Päädyin kuitenkin yhden junnu cairnterrierin kanssa kehään. Sille EH/4, hienolla esiintymisellä. Monia koiria ja ihmisiä tuli moikattua, ja iltapäivästä oli sitten vielä tietenkin ryhmäkehät, ensin junnujen SM-finaali. Upeita suorituksia, onnea kaikille!


Viikonloppu oli taas aivan mahtava, kiitos kaikille osallisille! ♥

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Juha Kareksen handlerikoulutus + mökkeilyä


Viikko sitten perjantaina melkein heti koulun jälkeen hypättiin Jennin ja Milan kyytiin, heidän mökille viikonlopuksi. Lauantaina olisi Kareksen Juhan handlerikoulutus, jota oikein innolla odoteltiin. Illalla siistittiin koirat ja käytiin lenkillä, ei mitään kovin kummoisempaa.


Aamulla ajeltiin Varkauteen, VARPSin hallille. Hallin kerrottiin olevan pieni, mutta oikein kivan kokoinen oli. Alkuun oli pieni info- osuus, jossa Juha kertoi päivän ohjelman jne. Alkuun harjoiteltiin kahdessa osassa, ensin isot koirat ja sitten pienet. Alkuun keskityttiin erityisesti vapaaseen seisottamiseen sekä oikean vauhdin löytämiseen liikkeessä.


"Yksittäisarvostelussa" mentiin edestakaisin, ja kahdesti ympäri. Meille Juha yritti keksiä apua ahtaisiin takaliikkeisiin, mutta keinot ei auttanut joten ahtaasti sitten mennään. Elmo meni kivasti edellä, muutenkin meni tosi kivasti. Juha kehui omaa askellustani liikkeessä. Vapaassa seisotuksessa jalat oli taas välillä vähän missä sattui mutta tosi ihanasti se muuten seisoi. Sitten koira häkkiin ja muiden suorituksia katsomaan ja niistä oppimaan.


Alun treenien jälkeen meillä oli ruokatauko, jonka jälkeen alkoi luento. Luennolla keskusteltiin pennun opettamisesta näyttelyyn, pukeutumisesta, tuomareista sekä kaikesta näyttelyihin liittyvästä. Luento oli oikein mukaansatempaava. Luennon jälkeen alkoi toiset treenit, joissa painotettiin liikettä. Tehtiin vuorotellen yksittäisliikkeinä kolmo sekä ympäri.


Lopuksi mentiin kaikki suureen ympyrään, ja koirat piti laittaa seisomaan. Yksitellen pujoteltiin kaikkien koirien läpi, samalla kun Juha kiersi ja kaikki tekivät aina vuorollaan kerran edestakaisen. Otettiin vielä muutamat kuvat, ja sitten lähdettiin ajamaan kohti mökkiä. Oli ihan tosi mukava päivä!


Illalla vielä aksailtiin ja koirat pääsivät riehumaan pellolle. Oli väsynyttä koiraa illalla!

Jänis


Sunnuntaina nukuttiin pitkään, eikä tehty mitään erikoisempaa. Elmo kyllä ehti multapellolle juosta lintujen perään, oli kyllä ihanan likaista koiraa sen jälkeen.. Iltapäivästä ajeltiin kotiin, ja melkein heti oli lähtö rallyilemaan. Siellä ei oikein Elmo jaksanut enää tehdä, kun oli rankka viikonloppu takana. Kiitos kurssin järjestäjille ihan huipusta kurssista, sekä Jenni ja Mila ihan kaikesta!
Koirani näyttää sialta

Pahoitteluni osan kuvien laadusta..