perjantai 25. maaliskuuta 2016

Jyväskylä PN

13.3 sunnuntaina lähdettiin kohti Jyväskylän paviljonkia, pentunäyttelyyn! En ole ehkä ikinä lähtenyt noin myöhään näyttelyyn, lähdettiin vasta yhdeksän maissa ajamaan! Lähdin ilman Elmoa, esittämään pari koiraa sekä junnuilemaan. Paikanpäällä etsittiin parkki ja sisäänkäynti, ja leiriydyttiin kehän laidalle. Kävin vaihtamassa vaatteet, ja treenailin Tony ja Hessu- enkkusprinkkujen ja Armas- lagoton kanssa.

Pian alkoikin jo lagotot, ja olikin meidän vuoro mennä kehään. Ensin muutama kierros ympäri, Armas liikkui aivan superisti. Odoteltiin vähän aikaa, ennen kuin päästiin yksilöön. Tuomari tutki tarkasti, ja pyysi edestakaisen. Sitten seisoskeltiin kun tuomari saneli arvostelua. Ja pitkään seisoskeltiinkin! Armasta meinasi jo vähän tylsistyttää pelkkä seisoskelu. Sitten kiitos, ja kilpailuluokkaan. Kilpailuluokassa meidät ensimmäisiksi KP'n kera! Oltiin myös automaattisesti PU1, sillä isoja pentuja ei ollu! Nartuissa Armaksen sisko PN1, ja roppikehässä tuomari heilutti heti kierroksen jälkeen ROP-pentu ruusuketta meille! Jee, huisia!

Vakava handleri.. Mutta niin upea koira!

Välissä oli vain yksi portugeesi, ja sitte heti sprinkut. Heti ensiksi isojen pentujen kehään vein Acornhill's For Your Eyes Only "Tonyn". Pari kierrosta ympäri, Tony oli ihan veljensä perään lähdössä, ja ensimmäinen kierros lähinnä hypittiin takajaloilla ja keulittiin :D Toinen kierros meni jo ihan kivasti. Yksilöissä edestakaisin, ja sitten seisoskeltiin. Tony seisoi hienosti, hieman vain meinasi jänskättää häntään koskeminen aluksi.


Handleri säätää taas..
Kilpailuluokassa Tony jäi kakkoseksi, kun veli Hessu kiilasi eteen. Tuomari kertoi Tonyn olevan vielä ihan keskeneräinen, josta syystä ei KP'ta. Hessulle kuitenkin KP, ja samalla PU1. ROP-kehään pääsin vielä esittämään Hessun. Tuomari piti Hessusta kovasti, ja laittoikin tämän ROP-pennuksi!

VSP Acornhill's Francine, ROP Acornhill's For Heaven's Sake

Junnuihin oli vielä reilu tunti aikaa, ja kävin treenailemassa Danin kanssa. Kilpailin siis 9kk ikäisen enkkusprinkku Danin kanssa! Yhtäkkiä kuului naps, ja Danin hihna katkesi.. Eikun uutta ostamaan, onneksi löytyi hyvä ja sopiva. Tua kävi vielä ostamassa jäätelöt, kiitos vielä siitä ♥


Pian alkoikin nuoremmat, mutta niissä ei kauaa kestänyt. Vanhempiakin oli vain viisi. Tuomarina Markku Kipinä. Mentiin juoksujärjestyksessä pari kierrosta ympäri. Dani meni ihan superhienosti edessä. Yksilöissä tuomari pyysi näyttämään purennan, ja minähän näytin sitten purennan, eli etuhampaat. Kuitenkin tuomari kysyi "Mitä muuta pitäisi näyttää?", joten näytin sitten loputkin hampaat. Hassua, kun viime näyttelyssäkin kävi sama homma. Mietin vain, että onkohan tämä joku jh-tuomarien uusi "linjaus"? Liikkeinä edestakaisin, ympäri sekä kolmio. Seisotin ensin vapaana, mutta sitten asettelin, kun tuomari kirjoitti arvostelua kauan. Sitten kiitos, ja jonon perälle.


Kun kaikki oli käynyt, tuomari alkoi kertoa sijoituksia. Viides ja neljäs meni, samoin kuin kolmas. Kaksi parasta oli vielä jäljellä, ja meille punainen ruusuke! Voitettiin siis ♥ Heti perään alkoi jo BIS-JH kehä, vaikka yleensä se arvostellaankin vasta ryhmien alussa. Mentiin kerran ympäri, ja meille jo heti punainen ruusuke! Jee! Oltiin siis BIS-JH ♥

Korva...

Vapaan seisotuksen treenailua!
Epätarkka kuva, mutta pakko jakaa koska tunnelma ♥
Treenailua cockeri Viivin kanssa!
Ryhmissä Armas esiintyi aivan törkeän upeasti! Kuitenkaan ei enää sijaa isosta 8- ryhmästä. Kasvarissakaan ei sijaa meille. Otettiin vielä muutamat kuvat, ja lähdettiin ajelemaan kohti Kuopiota. Matkalla pysähdyttiin vielä syömään, kylläpä maistui taas ruoka pitkän päivän jälkeen! Suurin osa kuvista (c) Tua Paassilta, kiitos!! Kaikkia kuvia Tua ei vielä saanut laitettua, teknisten ongelmien vuoksi. Lisäilen niitä sitten tänne kunhan saan. Kiitos Tualle kuuluu myös huikean Danin lainasta ♥ Danin kanssa sitten Tampereella toivon mukaan junnuilemaan, jos kehät ei mene päällekäin!

Huomenna ollaan menossa Jennin, Ean ja Tintin kanssa treenailemaan näyttelyjuttuja! Elmo on myös ilmoitettu Pertunmaan ryhmikseen 9.4, lagottoja on tuolla 13. Hui, pelottaa jo nyt!

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!