tiistai 16. kesäkuuta 2015

Misseilyä, misseilyä ja vielä kerran misseilyä

Varkaus KV
 17.5 Sunnuntaina lähdettiin ajelemaan kahdeksan maissa kohti Varkautta, ja mitäpä muutakaan kuin näyttelyä :D Käytiin matkalla apsilla, ostamassa Elmolle nakkeja kehään. Matka meni nopeaa, ja pian oltiinkin perillä. Iskä kävi auttamassa tavarat kehän lähelle, ja sitten lähtikin muualle päiväksi. Oltiin siis Elmon kanssa kahdestaan, mutta hyvin me selvittiin.

Elmon kehä alkoi kello 10. Ensin oli 3 junnuluokan koiraa, jonka jälkeen avoimen koirat. Ilmoitettuna oli 6 koiraa, mutta yksi oli valioitunut, ja yksi taisi olla poissa, joten meitä oli 4. Me oltiin luokan kolmansina. Tuomari liikutti yhdessä kahdesti ympäri, ja yksilöihin. Minnekkäs muuallekaan kuin pöydälle.. Näitähän ei oikeasti arvostella pöydällä, mutta hän sitten halusi pöydälle. Elmo käyttäytyi oikein kivasti pöydälläkin, se ei ole meille ongelma. Tuomari tutki oikein tarkasti, ja oli oikein mukava. Kerran edestakainen, ja meille huudettiin Erittäin Hyvää. Kilpailuluokassa oltiin neljänsiä, sillä muille Erinomainen. Eli tällä kertaa meille EH4 :) Kovin tyytyväinen olen Elmon esiintymiseen! ♥
Tykkään tuosta koirasta ♥
"Very strong. Big size. Very big head. Eyes correct. Ears little long. Good neck. Correct topline. Body little long. Good angles. In movement the posterior is not strong. Correct coat." EH4
- Pierluigi Buratti, Italia


Kävin tutustumassa ihanaan junnukoiraani, Juliuksen Una Volta "Mauraan". Hän oli kyllä niin suloinen tyttö ♥ Ei tehnyt hyvää käppänäkuumeelle :D Pian junnutkin jo alkoivat. Ensin oli nuoremmat, ja vanhemmat alkoi jo aika pian. Seisotettiin koiria kehään, tosin jouduttiin odottelemaan hetki, sillä yksi handleri oli vielä hakemassa koiraansa. Kun hän tuli kädessään käppänä, alkoi epätoivo iskeä :D Noh, iloisin mielin kehään. Junnut jaettiin kahteen ryhmään, isot koirat ja pienet koirat. Isot kävi ensin. Yksilöissä tuomari kysyi koiran ikää, pyysi näyttää purennan ja liikkeinä kolmio ja edestakainen. Ne meni ihan hyvin.

Vakavaa touhua
Kunhan kaikki oli käynyt, tuli kaikki kehään. Pari kierrosta ympäri, ja seisotukset. Tuomari joutui kolme pudottamaan, josta kaksi kätteli aluksi pois, ja jäi kuusi. Mietti vielä kovin kauan sitä viimeistä tippujaa, joka sitten valitettavasti oltiin me. Taas, viimeisinä ennen sijoja! Tyytyväinen olen kuitenkin itse suoritukseen, meillä meni oikein kivasti. Maura ♥ 




Arvostelu:
Liikkeet ryhmässä: ERI
Yksittäisliikkeet: ERI
Seisottaminen: ERI
Purennan näyttäminen: ERI
Yhteistyö koiran kanssa: ERI
Roduntuntemus: ERI
Yleisvaikutelma: ERI
kommentti: "Sujuvaa, iloista esittämistä. Hieno yhteistyö"

Junnujen jälkeen Jenni kokeili Elmoa, ja menivät oikein kivasti :) Ryhmiä ei enää jääty katsomaan, vaan suunnattiin kohti kotia. 



Lieksa RN
Meillä oli oikein mukava reissu, jossa Jenni oli mukana. Matka alkoi viime sunnuntaina aikaisin aamulla kohti Lieksaa. Pysähdyttiin kerran, ja matka meni nopeaa. Perillä suunnattiin junnukehälle, jossa oli myöskin ajokit. Päästiin auttamaan Emmaa kehissä. Ensin kokeiltiin paria koiraa, Mirandaa sekä Moonaa. Paras Uros- kehään päädyin veteraaniuros Nakun kanssa, joka oli oikein ihana! Meidät kuitenkin käteltiin aika alussa pois. Nartuissa en esittänyt ketään. Kasvattajaryhmään sain käsiini ihanan Madonnan. Kasvattajaryhmiä oli kaksi, joista me oltiin sitten ROP- kasvattaja!

Junnut alkoivat yli tunnin myöhässä. Tuomarina Reino Korpela, joka myöskin tuomaroi ajokoirat. Kaikki ensin kehään, ja kerran ympäri. Tuomari oli vähän kummallinen, kaikki oli yhtäaikaa kehässä ja tuomari vaihdatti heti koiria. Me oltiin kolmansina vuorossa, ensin edestakainen ja sitten kolmio. Sain vaihdossa Emman ajokki Nikon, jonka kanssa mentiin pareittain edestakaisin. Se meni ihan kivasti. Vaihdettiin omat takaisin. Kun tuomari oli katsonut kaikki, alkoi jo sijoittaminen. Meni kuudes sija, meidät kuulutettiin viidensiksi. Jaahas :D Jenni kolmanneksi, ja Emma voitti. Sellainen tuomari tällä kertaa. Suoritus meni kuitenkin oikein kivasti :)
Rakastan tuota koiraa ♥
Paras hurtta ♥
Heti junnujen jälkeen pääsin samaisen veteraaniuros Nakun kanssa BIS- veteraanien esiarvosteluun. Meillä meni oikein kivasti, naku on ihana :) Emma esitti sitten Nakun isossa kehässä kun junnuista ehti, BIS2- veteraaniksi! Satumeren kasvattajaryhmä oli myöskin BIS2- kasvattaja! 8- ryhmän esiarvosteluun pääsin myös labradorinnoutaja Taikaa esittämään. Tuli hiukan yllätyksenä tuo handlaaminen, loppujen
lopuksi Taika oli RYP3! 
C.I.B FI MVA EE MVA LT MVA EEV-14 LTV-15 Satumeren Niko "Niko"

Hukkaperä Alli "Alli" 







Ryhmien jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti kotia. Lieksan apsilla vielä syötiin pitsaa, nam! Matka meni kovin nopeasti, ja pian oltiin kotona. Kiitos mukavasta näyttelypäivästä kaikille! :)








 Lapinlahti RN
Siis meillä oli ihan huippusuperhypermahtava päivä!! Elmo oli aamusta rotukehässä. Avo- uroksia oli 3, tosin yksi oli poissa. Meitä ennen oli vielä yksi junnu-uros, joka sai sileän erin. Heti sen jälkeen me päästiin kehään. Juostiin pari kierrosta ympäri, Elmo meni kivasti vähän edellä. Tuomari kävi tutkimassa, ja sitten edestakaisin. Sitten seisoskeltiin, oi että kakara oli hiano ♥ Kun tuomarin suusta pian kuului "Excellent", niin oli tunnelma ihan katossa, VIHDOIN se odotettu eri ♥ Juostiin vielä pari kierrosta ja tuomari osoitti meidät ensimmäisiksi SA'n kera! Toiselle ei SA'ta. Pian tajusinkin, että ei oo totta, ME SAADAAN SERTI! Oltiin nimittäin ainut SA'n saanut, joka ei vielä ollut valio!

Näyttääpä se matalalta :D
Pian päästiin paras uros- kehään, jossa en tuota ikinä olekkaan esittänyt (kerran se siellä on ollut, mutta en ollut silloin kehässä). Ihmetyksekseni (kirjotetaankohan noin) meidän lisäksi oli vain vetsku, oikein hieno sellainen. Juostiin taas pari kertaa ympäri, ja seisoteltiin. Tuomari taas tutkiskeli, tykkäsi kikkuran ilmeestä ja päästä kovasti. Juostiin vielä kierros, ja tuomari osoitti meidät ensimmäisiksi!! Siis ihan uskomatonta, mun eh'n koira ♥♥ "Numero 329 on paras uros ja saa sertin!", se kun kuului kehiksen suusta niin tämä tyttö oli ainakin yhtä hymyä!
"Äitiäitiäiti mä en enää pysy nahoissani katokato mitä sain!"
Nartuissa ei myöskään kovin kauaa kestänyt, tosi nätti, pieni narttu voitti. Pian alkoikin ROP- kehä, jossa mentiin vaan pari kertaa ympäri ja tuomari osoitti hienon nartun ROPiksi. Se oli kyllä tosi nätti :) Me oltiin siis VSP! Elmo kävi jo tosi kierroksilla kun olin kehunut ja halinut sitä ihan liikaa, joten rop- kuvasta tuli ihan
järkyttävä :D

 

"Correct teeth. Strong male. Nice head with correct expression. Medium length of the neck. Level back line. Deep chest. Good angulations. Close behind. Nice coat." ERI1 SA PU1 SERT VSP!
- Ekaterina Senashenko, Venäjä

 Elmon kehän jälkeen alkoi sataa vettä, ja äiti vei Elmon ja tavarat jo autoon, kun itse jäin vielä esittämään käyttishusky Nellin. Kehän alkuun ei kestänyt kauaa, Nelli oli junnuluokassa toisena, kolme koiraa oli yhteensä. Seisoteltiin tosi kauan, mutta Nelli kyllä malttoi hienosti. Tuomari ei selvästikään ollut liiketuomari, sillä kaikki teki yksin kerran ympäri ja edestakaisin, ja niitäkään tuomari ei viitsinyt katsoa.. Nelli kun liikkuu upeasti! Sitten seisoteltiin, ja seisoteltiinkin ihan pirun kauan.. Takana jotkut koirat vinkui ja haukkui, mutta kyllä me ehkä selvittiin. Sitten, tuomari nostaa vihreää lappua.. Mmmmitä, T? :D Noh, ihan miten vaan, ei tainnut käyttölinjaisista tykätä yhtään. Kaikki käyttikset T'llä ulos kehästä :D Kelikin oli oikein ihana koko huskykehän, vettä tuli kaatamalla ja kehä oli täynnä lammikkoja. Kuvia kehästä mulla ei ole :/

Treenailua siperianhusky Nanan kanssa. Hän ei suostunu venyttämään takajalkoja :D
Ihan hyvä että Elmo ei ollut ROP, sillä ryhmiä olisi pitänyt odotella kaaaaauan! Lagotot kyllä olivat menestyneet siellä hienosti, RYP 3 & BIS1- veteraani!
 
ERI1 SA PU1 SERT VSP ♥


2 kommenttia:

  1. Kääpiösnautserin esittämiseen sen verta antaisin vinkkiä, että kannattaa venyttää takakulmaukset kunnolla esiin, niin saat myös selkälinjaa koiralle enemmän!:) ja pöydällä voi siirtää omanpuoleista takajalkaa vähän edemmäksi, niin selkälinja korostuu, ja kun tuomarin puoleinen jalka on venytettynä, niin näkyy hieno kulmaus!:)
    Ja onnea vielä näyttelymenestyksestä!!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!