perjantai 19. syyskuuta 2014

Treenailua + kuulumisia!

Mulla on vähän unohtunut tämä blogin kirjoittaminen, eikä kyllä ole ollut oikein mistä kirjoittaa.
Pari päivä sitten käytiin tuossa pihalla ottamassa kuvia ja treenailemassa vähän kaikkea. Tässä muutamia kuvia!
Ensin vähän näyttelytreeniä:

Liike on parantunut paljon, tykkään ♥

Toi ryhti ♥


Sitten agilityä:

 
Näitä kuvia oli liikaa!
Myös vähän seuraamistreeniä, sekä joitain rally-toko kylttejä:




Ja mehän aloitettiin nyt se rally-tokon alkeiskurssi! Kaksi kertaa on jo ollut, ja on ihan tosi kiva laji. Siinä kyllä tähtäimet taitaa olla ihan kisakentille asti, vaikka vasta nyt aloitettiinkin. Jospa sitä jo ens keväänä pääsis :) Hyvin meillä siellä menee, ei sillä.



Asiasta toiseen, mulle tuli eilen postissa mysteerinen kirje, että "sinulle on saapunut paketti postiin". Kirje oli showlinkiltä. Illalla kävin sen hakemassa, ja siellä oli sellainen iso paketti erinäköisiä koiran herkkuja. Mietityttää vaan kovasti, että mistä hyvästä tuo on, kun mitään lappua ei ollut siitä. Itse arvelin että voisi olla Kuopion kv'sta, kun muussa showlinkin näytteilyissä en ole käynyt. Sunnuntaina siellä sain myös sellasen, mutta jos se oli lauantailta, sitä en vaan tiedä :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!