torstai 10. maaliskuuta 2016

Paimenkavereita

Käytiin 28.2 kouluttautumassa Elmon kanssa, Tiia Hämäläisen rally-koulutuksessa. Saatiin muutamia oikein hyviä vinkkejä oikean puolen seuruuseen, putkeen sekä hyppyihin. Kyllä me vielä joskus voittajassa startataan!

Elmo, Cicaro, Caramel ja Vilkku

Koulutuksen jälkeen lähdettiin ulkoilemaan Jennyn & Vilkun, sekä Leenan & Cicaron sekä Caramelin kanssa Niuvan pelloille. Ensin ei oikein meinattu löytää toisiamme ja lenkki hieman venähti. Koirat juoksi nätisti keskenään ja Elmo kerjäsi aina välillä rapsutuksia. Viereiseltä tieltä kulki irti oleva koira omistajansa kanssa keppiä heitellen, Elmoa ei kuitenkaan haitannut tämä ollenkaan eikä sinne ollut lähdössä. Huippua, hieno hurtta! Oli todella kiva iltapäivä, kiitos Jenny ja Leena! Kaksi alempaa kuvaa (c) Jenny Piittinen, suuret kiitokset!


Kotona Elmo joutui suihkuun, oli taas ihan lumessa koko koira. Illalla meillä olisi ollut vielä rallytreenit, mutta oltiin molemmat niin väsyneitä viikonlopun jäljiltä, ettei jaksettu enää lähteä. Elmo lähinnä nukkui koko illan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!